Kirgisian väkivaltaisuuksien taustalla poliittinen valtatyhjiö
Kirgisian tutkimuskomission raportista selviää, että Kirgisian väkivaltaisuuksien taustalla olivat huhtikuun 7. päivän vallankumoksen jälkeinen valtatyhjiö sekä eri poliittisten voimien välinen kilpailu. Hauraat valtarakenteet ja heikko oikeusvaltio edesauttoivat nationalismin nousua. “Etninen vastakkainasettelu politisoitiin traagisin seurauksin”, toteaa tutkimuskomission puheenjohtaja Kimmo Kiljunen.
Kirgisian tutkimuskomission raportti julkaistaan tiistaina 3.5.2011 Bishkekissä, Kirgisian pääkaupungissa. Raportti luovutetaan tänään myös YK:n ja ETYJ:in pääsihteereille. Tutkimusraportti perustuu laajoihin tutkimuksiin, joissa on haastateltu 750 todistajaa sekä kerätty 700 dokumenttia, 5000 valokuvaa ja 1000 videoklippiä.
Tutkimuskomission mukaan noin 470 henkilöä menetti henkensä kesäkuun 2010 väkivaltaisuuksissa lähinnä Oshin ja Jalalabadin kaupungeissa. Lisäksi tuhannet loukkaantuivat. Kuolleista 74 % oli etnisiä uzbekkeja ja 25 % etnisiä kirgiisejä. Sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa ja väkivalta johti myös valtaviin aineellisiin vahinkoihin. Suurin osa aineellisesta tuhosta kohdistui uzbekkien omaisuuteen. Syytöksiä raiskauksista ja muusta seksuaalisesta väkivallasta kerättiin myös molemmin puolin.
Tutkimuskomissio ei katso että väkivaltaisuuksissa olisi ollut kysymys sotarikoksista tai joukkotuhosta. Sen sijaan osa Oshissa kesäkuussa 2010 tehdyistä hyökkäyksiä uzbekkien asuinalueisiin voidaan luokitella rikoksiksi ihmisyyttä vastaan, mikäli ne voidaan oikeusteitse todistetaan. Raportista selviää, että tämän lisäksi tapahtui useita muita rikoksia sekä vakavia ihmisoikeusloukkauksia.
Kirgisian tutkimuskomissiolla ei ollut mandaattia rikosoikeudelliseen tutkintaan. Tutkimuskomission puheenjohtaja Kimmo Kiljunen toteaa, että maan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että Kirgisian viranomaiset tekevät kaikkensa vastuullisten saamiseksi oikeuteen.
Tutkimuskomission raportti löytyy nettisivulta www.k-ic.org.
Lisätietoja raportista antaa tutkimuskomission johtaja Kimmo Kiljunen (+358 50 5113088, SMS toimii).







